Rakas asiakkaamme, startup, tarvitsi äkillisesti teran tai kaksi levytilaa. Koska meillä on hyllyssä aina muutama varalevy, annoimme herralle kahden teran ulkoisen usbilevyn yhä kaupan muoveissa muistoksi hyvästä suunnittelupalaverista.
Unohdin asian täydellisesti, kunnes löysin levyn maanantaiaamuna hyllyn päältä. Yhä kaupan muoveissa.
Kuulemma levyn käyttöönotto olisi ollut kauhean vaivalloista. S3:sta tilan sai käyttöön paljon helpommin. Paketti lojui [...]
Jatka lukemista →Eilen keskiviikkona Codenton aamiaistapahtuman aiheena oli sisäinen pilvi. Puhujina oli toimitusjohtaja Mårten Mickos Eucalyptus Systemsiltä, joka kertoi miten sisäinen pilvi tehdään, ja teknologiajohtaja Santeri Kangas F-Securelta, joka kertoi miksi (sisäinen) pilvi halutaan. Lisäksi oma väki piti pienet alku- ja loppusanat.
Mårten käsitteli melko laveasti ja pintapuolisesti Eucalyptuksen toimintakenttää ja tuotteen mahdollisuuksia. Läpi käytiin [...]
Jatka lukemista →Oletko kuullut Codenton aamiaistilaisuuksista? Olettaisin että olet, sen verran yritämme niistä ääntä pitää! Pidimme tällä viikolla kaksi aamiaistilaisuutta, keskiviikkona Turussa ja torstaina Helsingissä.
Helsingissä meillä oli varsinainen supertähti, Amazon Web Services:n Attila Narin puhumassa täydelle salille. Koska Attilan esitystä ei tule katsottavaksi nettiin, yritän tässä kirjoituksessa referoida Attilan esitystä. Huomatkaa, että tulkintavirheet ovat silloin omiani [...]
Jatka lukemista →Yhteystiedot
Ota yhteys ja kysy Codenton palveluista! Puhelin 040-729 2733, info[at]codento.comTagit
aamiaistilaisuus agile ajankohtaista amazon arkkitehtuuri avoin lähdekoodi aws c CAP cloud cloud-init cvs ec2 english eucalyptus futurologia git go google google appengine hadoop hajautetut järjestelmät howto java kirjat konsultin niksinurkka konsultointi mapreduce näin meillä ohjelmistotuotanto ohjelmointi ohjelmointikielet pilvi post-it python s3 scrum skaalautuvuuden abc skaalautuvuus tapahtumat tietokanta ubuntu verkkopalvelut versionhallinta välimuistiArkisto
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
