Evgenia Lyjinasta tuli monen mutkan kautta devaaja. Hänellä onkin kokemusta monenlaisesta työyhteisöstä ja naisena toimimisesta eri aloilla.

Evgenia Lyjina, tuttavallisemmin Jenny, oli teknologian ympäröimä jo pienenä. Hänen isoäitinsä oli metallurgi ja isoisänsä insinööri, jotka työskentelivät lento- ja rakettiteknologian parissa.

“Neuvostoliitossa kaikki sellainen näkyi paljon, avaruusteknologia, raketit ja sen sellaiset. Olen aina ollut innostunut kaikista avaruusjutuista ja scifistä”, Jenny kertoo.

Kun Jenny oli 12-vuotias, tuli hän Moskovasta Suomeen. Matikat, fysiikat ja kemiat oli opeteltu neuvostostandardeilla, ja niillä opeilla mentiin puoli-ilmaiseksi Suomen peruskoulussa melkein lukioon asti.

“Neuvostoliitossa piti lukea ja osata paljon enemmän, etenkin luonnontieteissä ja teknologiaa koskevissa aineissa se oli paljon vaativampaa. Suomessa oli sitten helppoa, riitti pelkkien tehtävien tekeminen. Vasta lukiossa tuli hetki, että nyt pitää alkaa opettelemaankin jotain uutta.”

Peruskouluaikoina uskottiin, että Jennystä tulee lääkäri, mutta sen sijaan hersyvällä ja kovaäänisellä naurulla varustettu seikkailija lähtikin perustamaan Gaijan luomutilaa Ähtäriin. Luonnonvara-alan tarjoama toimeentulo oli kuitenkin varsin kapea, kun lapsiakin ilmaantui kuvioihin. Kunnallistekniikan osastolla leipä oli leveämpi, mutta siinä työssä tahti meinasi viedä lopulta voimat.

“Aviomies vinkkasi silloin mooc.fi:stä ja innostuin. Olin peruskoulussa käynyt kurssin Pascalia, siinä oli kaikki kokemukseni koodaamisesta. Mutta tein tehtäviä, ja läpäisin lopulta kokeen. Pääsin yliopistolle ja siitä se sitten lähti, aloitin heti tietokannoista ja peliohjelmoinnista. Ohjelmointi nappasi heti mukaansa, olin löytänyt sen, mitä olisi tosi makea tehdä!”

Naisena työelämässä

Teknologiaorientoituneena Jenny on solahtanut mukavasti ohjelmistoalalle. Miesvaltaisella alalla naisena oleminenkaan ei ole tuntunut mitenkään erikoiselta.

“Enemmän ehkä tuntui yliopistolla siltä, että koska kyseessä on teknologia-ala, monet tytöt tarkoituksella pyrkivät pitämään sukupuolen taka-alalla ja mahdollisimman androgyyniin ulkoasuun. Naiseus pitäisi jotenkin piilottaa ja asiantuntija ei voisi samaan aikaan olla myös naisellinen. Itse taas koen, että silloin pudottaa jotain olennaista pois. Mutta en koe, että olisin saanut jotenkin erilaista kohtelua tällä alalla, siksi että olen nainen.”

Jenny tietää mistä puhuu; vaikka it-alalla sukupuoli ei ole ollut merkittävä asia eikä Jennyllä ole naispuolisena devaajana kertoa negatiivisia kokemuksia #metoo -hengessä mitä tulee työntekijöiden kohteluun tasavertaisina asiantuntijoina, toisin on muualla. Miesvaltainen kunnan tekninen osasto tai vaikkapa rakennustyömaa, jollaisella Jenny on myös piipahtanut työurallaan, eivät ole helppoja paikkoja naisille. Sukupuolittuneet käytännöt ovat arkipäivää vuosikymmeniä vanhoissa miesvaltaisissa organisaatioissa.

“Kunnalla sain jopa jossain vaiheessa kuulla, että olin palkattu toimeeni lähinnä ulkonäköni takia. Se tuntui ihan hirveältä. Ohjelmistokehityksessä en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Se johtuu varmastikin siitä, että alalla on paljon nuoria ihmisiä, maailmankuva on erilainen, ala on muutenkin nuori, ja useimmat ovat korkeasti koulutettuja. Vanhat ja ummehtuneet ajatusmallit eivät ole läsnä. Ihmisiä arvioidaan ennen kaikkea osaamisen kautta.”

 

Itseohjautuvuus kaipaa toimintamalleja

Ohjelmoinnin opinnot toivat Jennylle valmistumisen jälkeen alan työpaikan. Siinä Jenny viihtyi, jonkin aikaa.

“Pidin kyllä työstäni ja työkavereistani edellisessäkin paikassa, mutta työ oli kovin kiireistä ja organisaatio ei tuntunut omalta. Näennäisesti oltiin kyllä itseohjautuvia, esimerkiksi omat laitehankinnat sai tehdä tiettyyn summaan asti itsenäisesti, mutta varsinaisia malleja itseohjautuvuuden toteuttamiseen ei ollut.”

Itseohjautuvuuden ja vertaisoppimisen hengessä muiden tiimien toimintaan kehotettiin osallistumaan, ja periaatteessa firman virallinen tuki itseopiskeluun ja mentorointiin oli olemassa.

“Mutta sitten oltiin kuitenkin hierarkisessa organisaatiossa, jossa tuntui, että tiimien pomoja oli vaikea lähestyä. Miten siis sitten mennä sinne toiseen tiimiin tutustumaan heidän työskentelyynsä? Sinnekö tiimihuoneeseen vain kävelen keskelle ja sanon, että tässä nyt olisin sitten oppimassa uutta?”, Jenny nauraa ja toteaa, ettei siinä kiireessä olisi mitenkään ehtinyt selvittämään vielä tätäkin asiaa.

 

Codentolla heti viikkistä vetämään

Codentolla Jenny sai huomata jo ensimmäisenä päivänä, kuinka työyhteisö tempaisee mukaansa ja tukee osallistumista yhteisiin asioihin. Hän aloitti Codenton devaajana eräänä syksyisenä torstaina, ja ensimmäisenä kalenteriin oli merkattu koko toimiston yhteinen viikkokokous. Jennyllä ei ollut hajuakaan, miten koko prosedyyri toimitettaisiin.

“Sitten kyseltiin fasilitaattoria kokoukseen, ja minut tuttavallisesti tuupattiin hommaan”, Jenny hörähtää.

Niin hän otti vapaaehtoisvuoron viikkiksen vetäjänä vaikka ei ollut eläessään tehnyt mitään vastaavaa. Kokous sujui hienosti, ja Jenny jakoi puheenvuorot konkarin elkein.

“Se tuntui ihan luonnolliselta ja helpolta asialta, vaikka esiintyminen ei varsinaisesti minulle ole helppoa. Mutta oli sellainen fiilis, että kyllä ihmiset sitten auttaa ja kertoo, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Täällä kaikki tapahtuu jotenkin niin mutkattomasti,” Jenny jatkaa.

“Olen viihtynyt Codentolla todella hyvin. Ihmiset on omia itsejään, hierarkioita ei ole ja kaikki on olleet todella mukavia. Codentolla vapaa-aikaakin vietetään paljon yhdessä, meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, työkavereiden kanssa on helppo puhua ja, esimerkiksi Slackissa voi tosi avoimesti heittää kommenttia ja kysymyksiä ja aina saa vastauksia”, hän tiivistää.

  

Johanna Virmavirta